Löysin Julia Cameronin Tie luovuuteen -klassikon pikkupaikkakunnan kirjastosta 16-vuotiaana. Taidelukiolaisen luovalla itsevarmuudella selasin sen läpi ja ihmettelin: "Lukkiutunut luovuus, mitä se on? Kuka tämmöstä tarvii? "
Pikakelaus noin 15 vuotta eteenpäin. Elämän jyräämänä kolmekymppisenä tartuin teokseen uudelleen, tällä kertaa nöyrin mielin: "Julia Cameron, auta!"
Julia Cameronin Tie luovuuteen (The Artist's Way) on yksi luovuus-self-help-kirjallisuuden kulmakivistä. Se on julkaistu alunperin 1992 ja monet sen neuvot ja ajatukset luovuudesta ovat edelleen yhtä päteviä kuin yli 30 vuotta sitten. (Vaikka kirjassa liikuttavasti puhutaankin yhä muun muassa faksista.) Cameronilta ovat peräisin muun muassa aamusivujen ja taiteilijatreffien käsitteet, joista olet ehkä saattanut kuullakin.
Minun tieni luovuuteen
16-vuotiaana lukiolaisena Cameronin viesti ei vielä puhutellut minua, koska luova itsevarmuuteni oli silloin vielä huipussaan enkä voinut käsittää miten kellään voisi olla vaikeuksia luovuuden kanssa. "Miten se muka voi oll a noin vaikeaa?"
Kolmekymppisenä elämän jyrän alle jääneenä tartuin kirjaan kuitenkin huomattavasti nöyremmällä asenteella. Luovuus oli silloin pahasti hukassa. Olin lakannut piirtämästä, en enää kirjoittanut runoja, ja maalasin vain kansalaisopiston ryhmässä käydessäni eikä silloinkaan mistään tullut valmista.
Totesin, että eihän tämä käy laatuun, sillä kuka minä olen ilman luovuuttani? Harmaa kuori, iloton ja nahistunut.
Tie luovuuteen muodostaa 12-viikkoisen ohjelman, jonka aikana käydään läpi omia uskomuksia, pelkoja ja asenteita luovuutta kohtaan. Herätellään unelmia ja toteutetaan niitä pienin askelin. Tein tuon 12-viikkoisen ohjelman läpi muutaman vuoden sisällä en vain kerran, vaan kahdesti tai kolmesti.
Huomasin muutoksia tekemisessäni ja ajattelussani. Luonnoskirjat alkoivat täyttyä huomattavasti nopeampaan tahtiin, aloin innostua asioista siinä missä en välillä ollut innostunut yhtään mistään.
Siitä alkoi luovuuden ja siihen liittyvien ilmiöiden aiempaa tietoisempi ja ahkerampi opiskelu, ja sillä tiellä olen yhä.
Kun opiskelin ratkaisukeskeiseksi valmentajaksi, huomasin jo opintojen alkuvaiheessa että Cameronin kirjassaan käyttämät menetelmät ovat itse asiassa hyvin pitkälti samoja joita ratkaisukeskeisessä valmennuksessa käytetään. Muun muassa uskomusten tunnistaminen ja niiden muuttaminen ovat molemmissa keskeisiä työkaluja.
Aamusivut
Aamusivut ovat yksinkertaisesti kolme A4-kokoista sivua käsinkirjoitettua tajunnanvirtaa, ja ne tehdään aamulla heti herättyä. Cameron perustelee aamusivuja sillä, että niiden kirjoittaminen auttaa tutustumaan omaan ajatteluun ja näkemään selkeämmin ne asiat joita omassa elämässä ehkä tarvitsee muuttaa. Ne "auttavat pääsemään toiselle puolelle".
Tein aamusivuja tunnollisesti kahden tai kolmen vuoden ajan, mutta aloin jossain vaiheessa kokea että aamuinen märehtiminen ei monestikaan ollut kovinkaan rakentavaa, eikä sivujen tekeminen tehnyt oloani kevyemmäksi. Aloin kokea stressaavana myös kerääntyvän paperin määrän: kolme sivua joka päivä kolmen vuoden ajan on melkoinen pino aanelosia! Ja sen verran henkilökohtaista tajunnanvirtaa papereille tulostuu että niitä ei tee mieli laittaa sellaisenaan paperinkeräykseen. Kopiopaperi myös palaa huonosti. Mikä siis neuvoksi?
(Viime aikoina olen tehnyt aamusivupaperista muun muassa paperimassaveistoksia ja uutta paperia mustemaalausten pohjaksi. Täyteen kirjoitettuja sivuja on silti vieläkin jäljellä melkoinen pinkka.)
Kokemuksesta viisastuneena turvaudun nykyisin tajunnanvirtakirjoittamiseen lähinnä silloin kun tuntuu tarpeelliselta tyhjentää päätä tai käsitellä jotakin mielessä mylläävää asiaa. Aamuisin saatan kirjoittaa ajatuksia auki silloin jos tiedän että päivästä on tulossa kiireinen ja haluan tehdä itselleni selväksi, miten toivon päivän etenevän - niin ettei suunnitelmia tarvitse enää sen jälkeen märehtiä.
Uskon kuitenkin että jokaisen kannattaa joskus kokeilla aamusivuja, sillä koskaan ei voi tietää mikä itselle toimii ja mikä ei, jos ei anna sille mahdollisuutta.
Taiteilijatreffit
Taiteilijan täytyy täyttää kaivoaan jotta siellä olisi jotain mistä ammentaa. Taiteilijatreffit ovat sitä varten. Niiden tarkoitus on tarjota uusia elämyksiä ja kokemuksia, ravita luovaa mieltä. Taiteilijatreffien ajatus on yksinkertainen: vie itsesi kerran viikossa jonnekin tekemään jotakin kivaa, jotain sellaista mistä nautit. Ja tee se yksin! Taiteilijatreffit ovat sinun ja sinun sisäisen taiteilijalapsesi väliset.
Taiteilijatreffit kuulostavat ajatuksena kivalle ja helpolle, mutta voin omasta kokemuksestani sanoa että tämä tuntui 12 viikon ohjelmaa tehdessäni kaikkein vaikeimmalta. Ei siksi että se pitää tehdä yksin, se ei ole minulle ongelma. Vaan siksi että hyvin usein työpäivän tai -viikon jälkeen tuntui aivan mahdottomalta ajatukselta jaksaa vielä lähteä jonnekin tekemään jotakin.
Julia Cameron vahvistaa tämän: hänen mukaansa ihmiset tekevät aamusivuja mielellään ja ilman mutinoita, koska ne kuulostavat vakavastiotettavalta ja työltä. Sen sijaan taiteilijatreffit kuulostavat epäilyttävän helpolta, leikiltä, laiskottelulta jopa. Ja siksi ihmiset keksivät tekosyitä jättääkseen taiteilijatreffit väliin: "En minä ehdi, en minä jaksa, minulla on tärkeämpääkin tekemistä." Voin sanoa että myös oma energian puutteeni oli epäilemättä osittain tekosyy, sisäisen kriitikon tapa teilata luova leikki heti alkuunsa.
Nykyisin tärkein taiteilijatreffien kohteeni on metsä. Se on itselleni helposti saavutettavissa ja ruokkii luovuutta joka ainoa kerta. Sinne voi mennä sellaisena kuin on, metsä ottaa tasapuolisesti vastaan kiukkuisen, väsyneen, nuutuneen ja innostuneen kulkijan.
Herätä oma luovuutesi
Jos sinusta tuntuu yhtään siltä että luovuus tökkii ja siihen tarvitsisi jonkinlaista herättelyä, niin tutustu ihmeessä Julia Cameroniin. Tie luovuuteen auttoi minua pääsemään luovuuteni kanssa uudestaan puheväleihin, ja se voi auttaa myös sinua! Et tarvitse välttämättä henkilökohtaista valmennusta (vaikka täällä minä olen jos koet että tarvitset!), voi olla että visiitti kirjastoon riittää.
Toki kirjan tehtäviin joutuu sitoutumaan ja niiden eteen näkemään vaivaa, pelkkä kirjan läpi selaileminen ei saa ihmeitä aikaan. Mutta sellaista se on kaikissa asioissa: oma panostus ja sitoutuminen on se ratkaiseva tekijä.
